Muistakaa kannustaa eri sukupolvia liikkumaan koronankin aikana!

Arto Tiihonen

Muistakaa kannustaa eri sukupolvia liikkumaan koronankin aikana!

Koronakaranteenit ovat lähentäneet vanhempien ja lasten välejä toisiinsa, mutta se on myös erottanut isovanhemmat lapsistaan ja lapsenlapsistaan. Kun harrastustoiminta on nyt tauolla, niin kaikkien läheisten merkitys korostuu. Olisikin hyvä aukaista kanavia puoleen jos toiseen, jos ne ovat päässeet ruostumaan.

Liikkuminen ja urheileminen eivät nimittäin ole pelkästään yksilön oma juttu eivätkä missään mielessä vain fyysinen tai vaikkapa henkilökohtaiseen terveyteen kuuluva asia. Liikkuminen on yhteisöllistä ja monin eri tavoin merkityksellistä toimintaa, vaikka sitä ei aina muistetakaan.

Kun koronakaranteenit murtavat tavat ja rutiinit, joita ei arjessa ehdi ajattelemaankaan, niin moni varmaan miettii, miksi kuntoilisin tai harjoittelisin aivan yksin? Huippu-urheilijatkin joutuvat taistelemaan motivaationsa kanssa, kun kilpailut perutaan eikä yhteisharjoituksia järjestetä. ”Kiinnostaakohan tämä ketään nyt, kun kukaan ei näe harjoitteluni tuloksia?”

No, onneksi on some. Aika monet huippu-urheilijat ovatkin alkaneet esitellä koronakaranteenitreenejään netissä. Monenlaisia haasteita olen minäkin ehtinyt näkemään, vaikka en netissä aktiivisesti surfailekaan.

Mutta entä me muut, miten meitä kannustettaisiin oikein? Olisiko nyt yksinkertaisesti soitettava tai laitettava viesti sinne lapsenlapselle tai mummolle/vaarille? Olisiko kysyttävä, mitä kuuluu ja oletko keksinyt jotain karanteeniliikuntaa tai –harjoittelua? Nyt olisi ehkä aikaa jutella siitäkin, mitä mummo teki nuorena tai mitä se nuori odottaa tulevaisuudeltaan?

Vanhoilta ihmisiltä voi oppia vaikkapa sen, miten luonnossa ennen liikuttiin ja miten sieltä löydettiin monenlaisia kokemuksia ja asioita. Metsä tai puisto ei ole vain juoksupolku, vaan se on täynnä ”ilmiöitä” niin kuin nykyään sanotaan. Kevät on varsinaista ilmiöaikaa, kun linnut saapuvat ja kun luonto herää kevääseen talvihorroksistaan. Voisiko sitä aloittaa ”lintubongauskisan” vaarin kanssa?

Lapsilta voi vanhempikin oppia vaikka sen, että puunrungoilla ja kivillä voi leikkiä ”luontoparkouria”. Se, jos mikä parantaa toimintakykyä, kun ei aina kuljekaan tehtyjä polkuja pitkin, vaan astuu luontopoluille ja vähän polun reunaankin. Pientä haastetta löytyy luonnossa liikkujalle kuin itsestään.

Pääsiäisenä väki vaelsi metsiin ja puistoihin. Näin kun perheet olivat seuraamassa isolla joukolla sammakkojen kutemista ja kovaäänistä vaakkumista. Yllättävän hyvin ne turvavälit pidettiin muihin ryhmiin. Varmaan se onnistuisi jonkun ajan päästä ja tämän harjoittelun jälkeen isovanhempienkin kanssa, vaikka varovainen pitääkin olla. Entä jos käyttäisi sitä mobiilia ja viesteilisi pitäen sen 30 metrin välin isovanhempiin koko ajan – olisi yhdessä, mutta erillään? Fiksu kannattaa olla rajoitustenkin aikana.

Auttaminen on tullut muotiin koronan aikana. Jo oli aikakin, joku voisi sanoa. Auttaminen voi olla konkreettista kauppareissujen tekemistä isovanhempien puolesta tai vaikka ulkoikkunoiden pesua. Mutta se voi olla myös kannustamista vaikka ryhmäliikuntatuntien tekemiseen kotioloissa.

Minäkin olen kokeillut Vantaan kaupungin liikunnanohjaajien jumppia olohuoneessa. Vaimoni ”pakotti” kaverinsa samalle kanavalle ja tuloksena oli kaksi tyytyväistä asiakasta. Kummatkin suosittelemme ja kannustamme: kokeilkaa nyt, kun on mahdollisuus!

Lisää eri-ikäisten liikkumisesta ja liikuttamisesta blogistani ”Liikunnallista ikäpolvitoimintaa”  (http://www.miksiliikun.fi/2014/05/09/liikunnallista-ikapolvitoimintaa/).