Podcastit

Kuuntele kävelylenkillä tai kotona omassa rauhassa. Tarjolla neljä asiapitoista ohjelmaa hyvinvoinnista.

Asiapitoisten podcastien vastapainoksi olemme koonneet läjäpäin myös astetta viihteellisempiä terveysaiheisia podcasteja.

Asiapitoisemmat podcastit

Kehotietoisuus ja palautuminen

Itsensä tunteminen niin fyysisesti kuin henkisesti on tärkeää hallita. Ota perusasiat haltuun kehotietoisuudesta ja palautumisesta kahdella podcastillä.

Kehotietoisuus

Oletko joskus ollut tilanteessa, jossa sinua on kehotettu seisomaan hyvässä perusasennossa? Olet valinnut itsellesi hyvän asennon ja sitten joku onkin tullut korjaamaan ryhtiäsi ja asentoasi ja sanonut, että nyt tämä on parempi perusasento.

Tämä on simppeli esimerkki siitä, mitä kehotietoisuus voisi olla. Se on asennon aistimista, sisäistä kuuntelua, kehollisten viestien tulkintaa ja paljon muuta.

Kesto 11 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts

Hyväksy itsesi ja uskalla sanoa ei!

Hyvinvoinnin pohjalta löytyy kolme osatekijää: uni, ravinto ja liikunta. Nämä nousevat esiin tänäänkin Tiina Lundbergin huoltamolla, jossa puhutaan painonhallinnasta, kysytään olenko riittävä ja opetellaan sanomaan ei. Vieraina ovat hyvinvointivalmentaja, liikuntieteen maisteri ja fysioterapiaopiskelija Kaisa Wallinheimo sekä hyvinvointivalmentaja, lifecoach ja yrittäjä Heidi Alamikkelä.

Kesto 57 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts
Apple Podcasts

Palaudutko arjesta riittävästi? Miten palautumista voi edistää?

Työ, perhe ja harrastukset tuovat iloa, mutta myös kuormittavat ihmistä. Miten pitää huoli tasapainosta stressin ja palautumisen välillä? Tunnistatko sinä milloin viikonloppu ei riittänytkään viikosta toipumiseen?

48 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts
Apple Podcasts
Spotify

Sujuva arki = hyvä elämä

Elämän ruuhkavuosiin mahtuu yltäkylläisesti kaikkea; lapsiperheen arkea, työelämän nousukiitoa, mielenkiintoisia harrastuksia ja luottamustoimia ja ennen kaikkea kiireen tuntua. Silti se tuiki tavallinen arki on juuri sitä, mitä kannattaa tavoitella, uskoo hyvinvointisosiologian professori Juho Saari.

Kesto 15 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts

Uni

Poikkeava unen pituus ja unihäiriöt ovat vakavia terveysriskejä

Hyvillä unilla on kosolti vaikutuksia terveyteemme ja onpa lyhyt- ja pitkäunisilla jopa todettu suurentunut kuolleisuusriski. Poikkeava unen pituus ja unihäiriöt ovat yhteydessä myös lisääntyneeseen dementian ja keuhkosyövän riskiin, tämä todettiin tuoreessa terveystieteiden ja kasvatustieteen maisteri Maria Luojuksen väitöstutkimuksessa.

Kesto 21 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts

Vinkkejä unettomuuteen

Mitä tehdä, jos unenpäästä ei vaan saa kiinni ja tätä tapahtuu yhä uudestaan ja uudestaan? Unikoulua vetävä työpsykologi Markku Jääskeläinen Kuopion Mehiläisestä on vakuuttunut siitä, että jokaisella on nukkumisen taito, kun olosuhteet vain ovat kohdallaan. – Kun luottaa siihen taitoon, sitä ei tarvitse pakottaa. Tämä on keskeinen niksi unettomuuden hoidossa, unen on vain annettava tulla jos se on tullakseen. Mitä enemmän yrittää ja pakottaa, sitä vaikeammaksi se nukahtaminen tulee, Jääskeläinen toteaa.

Kesto 11 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts

Kohtaamisia: Unettomat – valvotun yön jälkeen on alaston olo eikä tee mieli tavata tuttuja

Itsetunto on koetuksella eikä jaksa lähteä vierailuille saati matkoille. Virpi ja Henri jakavat kokemuksiaan unettoman elämästä. Millaiset oivallukset auttavat jaksamaan ja hyväksymään itsensä? Onko unettomuudessa mitään hyvää?

Kesto 17 minuuttia

YLE-Areena

Hyvinvointibloggaajat Jenny Belitz-Henriksson ja Elina Hovinen: Unesta emme tingi!

Hyvinvointitrendin etulinjassa kulkee joukko vaikuttajia – bloggaajia, vloggaajia ja sosiaalisessa mediassa treenivinkkejään ja kuviaan tarjoavia ihmisiä. Heidän tileiltään saadaan seurata elämää niin treenisaleilla, lenkkipoluilla kuin niiden ulkopuolellakin. Monellä tilillä fyysisen hyvinvoinnin lisäksi nousussa on henkinen hyvinvointi – miten jaksan paremmin, miten rakennan motivaatiota ja miten kannustan itseäni.

Kesto 57 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts
Apple Podcasts

Masennus ja mielenterveys

Elämäntavat osaksi masennuksen hoitoa

Dosentti Soili Lehto Itä-Suomen yliopistosta kertoo, että keho ei erota stressiä masennuksesta. Elämäntapahoito on tehokas tapa ehkäistä masennusta. – Kyllä elämäntapatekijät nousevat arvoonsa, onko ihmisellä jotain hänelle mielekkäitä keinoja vähentää kuormituksen tunnetta. Jos taas ajatellaan ihmistä, joka on jo masentunut, niin pitäisi miettiä liikuntaa, terveellistä ruokavaliota ja riittävää unta. Nämä ovat keskeisiä asioita kun ajatellaan masennuksen tukihoitoa sen kaiken muun tarvittavan hoidon ohella, Lehto listaa.

Kesto 6 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts

Mielenterveysomaiset – en paljastanut veljeni skitsofreniaa kavereilleni, ettei minua leimattaisi

Ystävät eivät sulattaneet mieheni masennusta. Aiemmin häpesin veljeni hulluutta. Marja Rask ja Tiina Tuominen vaihtavat kokemuksiaan mielenterveysomaisina. Mikä on auttanut jaksamaan? Miten läheisen sairastuminen on vaikuttanut omaan persoonaan?

Kesto 16 minuuttia

YLE-Areena

Mielen kuormittuminen vaikuttaa hyvinvointiin

Lääketieteen lisensiaatti Pekka Puustinen selvitti väitöstutkimuksessaan psyykkisen kuormittuneisuuden vaikutuksia sydän- ja verisuonitautiriskiin, metabolisen oireyhtymän syntyyn sekä kokonaiskuolleisuuteen. Tutkimuksen tulokset ovat hätkähdyttäviä: psyykkinen kuormittuneisuus sairastuttaa ja lisää keski-ikäisten kuolleisuutta. Kuolleisuuden osalta luvut ovat yhtä herätteleviä? Todettiin, että potilailla, joilla on psyykkistä kuormittuneisuutta, on 2,4 kertainen kuolleisuusriski 11 vuoden seurannan aikana, Puustinen kertoo.

Kesto 18 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts

Hyvä ravinto hellii mieltä

Makkaraa, valmisruokia, vaalea vehnäleipää ja sokeripitoisia juomia kannattaa vältellä, jos haluaa pitää mielen virkeänä ja terveenä. Sen sijaan mielelle edullisia ruoka-aineita ovat tutut ihanuudet kuten marjat, hedelmät, täysjyvävilja, kala – ja onneksi myös kahvi. Tähän tulokseen tultiin terveystieteiden maisteri Anu Ruususen väitöstutkimuksessa, jossa selvitettiin ruokavalion yhteyttä masennukseen.

Kesto 14 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts

Ravinto

Ruokavalio ja kestävyyskunto vaikuttavat riskitekijöihin ja kognitioon

Elinikämme pitenee ja elämme pitkälle vanhuuteen yhä parempikuntoisempina. Samalla kärsimme kuitenkin yleistyvistä elintapoihin liittyvistä ongelmista, kuten metabolisen oireyhtymän tuomista riskitekijäistä ja kognitiivisen toimintakyvyn heikkenemisestä, jotka voidaan molemmat liittää elintapoihin. Tältä osin tiederintamalla on kuitenkin hyviä uutisia, kertoo TtM Reija Männikkö Itä-Suomen yliopistosta.

Kesto 18 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts

Vaaka ei kerro koko totuutta terveydestä

Kertooko vaaka totuuden terveydestä? Entä mitä suosia, mitä välttää ja mistä tietää, että syö terveyttään vaalien jos vaaka ei olekaan se totuudentorvi? Anne Heikkisen haastateltavana on dosentti Marjukka Kolehmainen Itä-Suomen yliopistosta.

Kesto 18 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts

Millainen rasva on hyväksi sydänterveydelle?

– Kova rasva ei näyttäisi olevan itsenäinen sydäntautien riskitekijä. Pelkkä sen vähentäminen ruokavaliosta ei välttämättä vaikuta sydäntautiriskiin, vaan vaikutus riippuu siitä, mitä tyydyttyneen rasvan tilalla syödään, toteaa ravitsemusepidemiologian dosentti Jyrki Virtanen Itä-Suomen yliopistosta.

Kesto 19 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts

Ruoka vai liikunta – kumpi laihduttaa?

Ruokavalio vai liikunta – kumpi laihduttaa? Onko kuntosaliharjoittelusta hyötyä laihdutuksessa? Entä miten ylläpitää jo saavutettu tavoitepaino? Näitä kysymyksiä puidaan nyt kahden liikuntalääketieteen tutkijan voimin. Anne Heikkisen haastateltavina ovat Harri Heikkilä ja Heikki Pentikäinen Kuopion liikuntalääketieteen tutkimuslaitoksesta.

Kesto 6 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts

Ravintolisät – tarpeellisia vai tarpeettomia?

Terveysaiheisissa lehdissä ja mediassa vitamiinilisiä ja muita ravintolisiä tuputetaan ahkerasti, mutta kun käyt lääkärissä, tähän suositukseen törmää aniharvoin, yleensä vain oireiden tai tutkimustulosten perusteella. Ovatko ravintolisät sitten tarpeellisia vai tarpeettomia, tähän kysymykseen vastaa seuraavassa ravitsemustutkija, dosentti Jaakko Mursu Itä-Suomen yliopistosta.

Kesto 6 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts

Suolaa, suolaa, vähemmän suolaa

Terveyskeskustelu velloo rasvan ja hiilihydraattien ympärillä, mutta kuinka moni meistä tietää että esimerkiksi sipsipussillisesta saatavan suolamäärän erittämiseen menee elimistöltä kolmesta neljään päivään? – Terveyskeskustelu on ollut hyvin värikästä ja se on keskittynyt osaltaan asioihin, jotka eivät ole olennaisia. Nämä perinteiset ja tunnetut terveydelle haitalliset asiat, kuten liiallinen suolan saanti, ovat jääneet keskustelussa vähemmälle. Oikeat asiat ovat päässeet unohtumaan, napauttaa dosentti Ursula Schwab Itä-Suomen yliopistosta.

Kesto 6 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts

Ikääntyvät ja ravinto

Ravitsemuksen luoma terveydellinen pohja on hyvinvointimme peruspilareita. Elämme terveysviestinnän osalta hyvin aktiivista aikakautta, mutta kiinnitetäänkö ikääntyvien ravitsemukseen riittävästi huomiota? Tähän vastaa Kuopion kaupungin ravitsemusneuvoja Anne Tuovinen.

Kesto 9 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts

Älä odota nälkää, syö kello kaulassa

Säännöllisyys ja monipuolisuus ovat seniorin ruokavalion avainsanat. Tuoreimpien suositusten mukaan sopiva ateriaväli olisi kaksi, enintään kolme, tuntia. Käytännössä se tarkoittaa, että aamupalan, lounaan, päivällisen ja iltapalan lisäksi syödään jopa neljä välipalaa.
Miksi seniorin on syötävä useammin kuin nuorena? Ja eikö siinä liho?

Kesto 6 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts

Juo, Juo, mutta älä juovu

Ikääntyneen ihmisen kehon viestit laimenevat ja esimerkiksi nälkä ja jano saattavat kadota lähes kokonaan. Mutta vaikka ei janottaisi, jokainen tarvitse noin 1,5 litraa nestettä päivittäin. Alkoholin suhteen ikääntyvän olisi kuitenkin oltava nykyistä tarkempi. Harva tietää, että jo 40 ikävuoden jälkeen kehon suhden alkoholiin alkaa muuttua dramaattisesti.

Kesto 5 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts

On juostava kovaa, että pysyisi paikallaan

Liikunnan merkitys terveydelle on kiistaton, oli ihminen minkä ikäinen tahansa.
Ikääntyvän urheilijan on kuitenkin muistettava ravita itseään oikein, sillä vanheva kroppa työskentelee urheilijaa vastaan: lihakset kuihtuvat ja aineenvaihdunta hyytyy.

Kesto 4 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts

Hyvä ruoka, parempi muisti

Hyvällä ravitsemustilanteella on suora yhteys vireystasoon ja muistin toimintaan. Kaikkien yksinkertaisimmillaan hajamielisyys, ärtyneisyys ja vetämättömyys eivät olekaan merkkejä lähestyvästä dementiasta, vaan oireita nälästä.

Kesto 5 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts

Ikämuutokset – Kone, älä hyydy!

Ravitsemuksen näkökulmasta vanheneminen alkaa noin 55 ikävuoden jälkeen. Silloin aineenvaihdunta hidastuu ja elimistön on entistä vaikeampi pilkkoa ja höydyntää saamaansa ravintoa. Elimistön ikämuutoksiin voi kuitenkin vastata muuttamalla ruokavaliotaan.

Kesto 5 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts

Voimaharjoittelu

Terveysliikunta: yksilöllisyyttä voimaharjoitteluun

Liikunta tuo kaikille meille terveyshyötyjä, mutta totta on myös se, että aivan samanlaisella harjoitteluohjelmalla treenaavan kaverin lihakset ja voima voivat kasvaa täysin eri tahtia kuin toisen.

”Joillakin lihakset ja voimat kasvavat paljonkin, joillakin ei juuri laisinkaan”, toteaa ylipistotutkija Juha Ahtiainen. Miksi lihakset ja voima eivät kasva kaikilla?

Kesto 9 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts

Kuntoa ja terveyttä salilta: Voiko kuntosaliharjoitteluun liittyä terveydellisiä riskejä?

Mitä kuntosaliharjoittelun jälkeen tulisi syödä ja ennen kaikkea milloin, jotta lihasten rakentuminen ja vahvistuminen käynnistyisi toivotulla tavalla? Entä voiko kovatehoiseen voimaharjoitteluun liittyä terveydellisiä riskejä?

Kesto 18 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts

Kuntoa ja terveyttä salilta: Lisäravinteiden merkitys kuntoilijalle ja terveysliikkujalle?

Kumpi valita kuntosalilla, laitteet vai vapaapainot kun tähtäimessä on terveyden ja toimintakyvyn parantaminen? Entä mikä merkitys lisäravinteilla on kuntoilijan ja terveysliikkujan kannalta – riittääkö tavallinen ruoka vai tarvitaanko ravintolisiä?

Kesto 10 minuuttia

YLE-Areena

Kuntoa ja terveyttä salilta: Onko kuntosaliharjoittelu paras tapa laihduttaa?

Kuntosaliliikuntaa käsittelevän sarjan toisessa osassa kysymme, onko kuntosalilla treenaaminen paras tapa laihduttaa? Mistä tietää, että liikkeet tulee tehtyä tehokkaasti, mutta turvallisesti? Entä mitä harjoittelun aikana kannattaisi syödä ja juoda?

Kesto 8 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts

Kuntoa ja terveyttä salilta: Yleisimmät väärinkäsitykset kuntosaliharjoitteluun liittyen

Miksi hyvä lihaskunto on niin kovin tärkeä juttu terveydenkin kannalta kaiken ikäisillä? Millaisia ovat yleisimmät väärinkäsitykset kuntosaliharjoitteluun liittyen? Entä miten ravitsemus tukee voimaharjoittelua? Sarjan ensimmäisessä osassa puhutaan muun muassa alkulämmittelystä ja kuullaan, kuinka kehon energiavarastot olisi hyvä tankata ennen voimaharjoittelua.

Kesto 6 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts

Voiko kuntoa kohottaa pikana?

Kuntosalilla junnaaminen tai sateinen lenkkipolku eivät aina jaksa innostaa, aikakin tuppaa olemaan kortilla. Silti vatsamakkaroista pitäisi päästä eroon ja pysyä muutenkin timmissä kunnossa. Mutta voisiko fyysistä kuntoa kohottaa pikana? Siitä kuulemme nyt. Anne Heikkisen haastateltavana on liikuntalääketieteeseen perehtynyt lääkäri Kai Savonen.

Kesto 6 minuuttia

YLE-Areena

Ihmissuhteet

Ymmärrä itseäsi – niin ymmärrät paremmin myös muita!

Kun pohdit ihmissuhteittesi tilaa, katso peiliin – miten minä toimin, mitkä tunteet ohjaavat käytöstäni? Tätä samaa viestiä kertovat Tiina Lundbergin huoltamolla sekä henkinen valmentaja Aaro Löf että vuorovaikutustaitojen kouluttaja Nina Mansikka.

Ihmisen hyvinvointi perustuu fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvään oloon. Hyvät ihmissuhteet ja sosiaalinen kanssakäyminen lisäävät mielen ja aivojen hyvinvointia. Huoltamolla pyritään nyt toimivaan kanssakäymiseen lähimmäisten kanssa – oli kyse sitten parisuhteesta, ystävyyssuhteesta tai työtoveruudesta.

Kesto 57 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts
Apple Podcasts

Kohtaamisia: Oikealla polulla pysyneet nuoret: Fudis piti mut poissa tyhmyyksistä

Parikymppiset Rasa ja River, kaveruksia päiväkodista asti. Yhteisiä nimittäjiä: jalkapallo, kiusatuksi joutuminen, lapsia tukeva Icehearts ja kasvattaja Vellu Kilpala. Mitä tästä yhtälöstä syntyy? Mikä merkitys tuella ja joukkuepelillä on ollut kundien elämässä?

Kesto 14 minuuttia

YLE-Areena

Kohtaamisia: Ilman parisuhdetta onnelliset: Ainoa mitä kaipaan on seksi ja läheisyys

Taasko me joudutaan perustelemaan valintojamme, nauravat Miia-Teresa Syrjänen ja Henriikka Rönkkönen. Onko se nyt niin ihmeellistä, kun asuu itsekseen ja vieläpä nauttii siitä. Ettekö te tosiaan kaipaa kumppania, ootte niin yksin juhlapyhinäkin, sanovat jotkut.

Kesto 20 minuuttia

YLE-Areena

Vähävaraiset – lapset ihmettelevät, kun emme ole käyneet edes Ruotsissa

Ärsyttää, kun ei voi valita mitä ostaa tai tekee. Vähävaraiset Anne ja Anu jakavat mieltä harmittavat ja ilahduttavat asiat toisilleen. Miten he selviävät jokapäiväisistä haasteista?

Kesto 17 minuuttia

YLE-Areena

Kohtaamisia: Introvertit – en tunne enää syyllisyyttä, jos perun viime tingassa menoja

Puhelimessa puhuminen ja kommunikointi ulkomaan reissuilla ahdistavat. Ja niin moni muukin seikka. Mitä keinoja introvertit Roni Laukkarinen ja Laura ovat keksineet elämänsä helpottamiseksi?

Kesto 13 minuuttia

YLE-Areena

ADHD-aikuiset – kännykän hälärit ovat pelastus, jos ne vaan muistaa laittaa päälle

Tunnistamme kaltaisemme heti, sillä olemme kuin toiselta planeetalta. Näin sanovat adhd-aikuiset Seija Kaarre ja Enna Vanhala, joiden puhe pulppuaa ja poukkoilee aiheesta toiseen. Miten he saavat arkensa sujumaan?

Kesto 15 minuuttia

YLE-Areena

Raskaus

Raskausaika: istukka läpäisee sekä hyvän että pahan

Etanoli ja nikotiini kulkeutuvat helposti istukan läpi ja tuoreen tutkimuksen mukaan ne ovat yhdessä myrkyllisempiä kuin erikseen. Tutkimusmenetelmänä käytettiin istukkaperfuusiota, jossa synnyttäjän luovuttaman istukkakudoksen toimintaa pidetään yllä keinotekoisen verenkierron avulla.

Kesto 13 minuuttia

YLE-Areena
Google Podcasts

Raskausaika: Elämäntavat syyniin raskautta suunniteltaessa

Hyvät elintavat, pyrkimys normaalipainoon, tupakan ja alkoholin välttäminen, kohtuullinen kofeiinin käyttö, siinäpä tuttuja terveelliseen elämään liittyviä asioita, jotka pätevät erityisesti myös raskautta toivovien osalta. Myös miesten elintavoilla on huomattava vaikutus pariskunnan lapsensaantihaaveiden kannalta. Haastateltavana KYSin erikoislääkäri Jonna Leppänen.

Kesto 13 minuuttia

YLE-Areena

Riippuvuudet ja päihteiden käyttö

Kaikki pelissä – rahapelaamisen kohtalotoverit

Kaikki pelissä on lyhytdokumenttien sarja rahapelaamisen haitoista. Sarjassa ongelmapelaajat kertovat omasta elämästään ja pitkästä toipumisen tiestä. Näitä ihmisiä kannattaa kuunnella.

15 jaksoa

YLE-Areena
Google Podcasts

Pullonpyörittäjä – podcast alkoholista

Pullonpyörittäjä on Ani Kellomäen uusi podcast, jossa jutellaan alkoholista lasissa ja kulttuurissa.

13 jaksoa

Spotify

Viinan varjossa kasvaneet

”Ei mun isä mikään alkoholisti ollut, sellainen juoppo vain.” Näin alkoi tyypillinen kertomus, jonka toimittaja-käsikirjoittaja Ani Kellomäki sai kuulla kerätessään kirjaansa ”Kosteusvaurioita – kasvukertomuksia pullon juurelta” aikuisten kokemuksia lapsuudestaan. Hän haastatteli lähes neljääkymmentä ihmistä, joiden lapsuutta varjosti vanhempien tai vanhemman alkoholinkäyttö.

Kesto 53 minuuttia

Yle-Areena

Nikotiinille stop

Tässä Fressiksen 4-osaisessa podcast-sarjassa keskustellaan tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön lopettamisesta. Sarjan viimeisessä osassa selvitellään mitä nikotiinikorvaustuotteet ovat ja sopivatko ne nuorelle?

4 jaksoa

Miten valmistautua lopettamiseen? (2 minuuttia)

Mitä vieroitusoireet ovat? (1 minuutin)

Miten estää retkahdus? (2 minuuttia)

Sopivatko nikotiinikorvaustuotteet nuorelle? (2 minuuttia)

Sähkösavukkeet

Millaista haittaa sähkösavukkeessa oleva nikotiini aiheuttaa? Onko sähkösavukkeen poltto vaaratonta?

2 jaksoa

Sähkösavuke ja nikotiini (1 minuutin)

Mitä haittaa on sähkösavukkeesta (1 minuutin)

 

Astetta ”viihteellisemmät” podcastit

Depressiopäiväkirjat
Masennus – miltä se tuntuu ja mitä se todella on?

Depressiopäiväkirjat-podcast nostaa peiton masennuksen yltä ja kertoo, miltä se tuntuu ja mitä se todella on.

15 jaksoa

Yle-Areena
Spotify
Google Podcasts
Apple Podcast

Väkevä elämä – Viisaampi mieli, vahvempi keho

Hyvinvointialan yrittäjä, työhyvinvointivalmentaja, luennoitsija Joni Jaakkolan ajatuksia terveydestä, hyvinvoinnista, suorituskyvystä ja väkevästä elämästä.

Jaksoja lukematon määrä

Spotify
Google Podcasts
Apple Podcast

DocEmilia

Emilia Vuorisalmi on lääkäri, tietokirjailija, yrittäjä sekä kahden lapsen äiti. Emilian intohimo on rohkaista ja inspiroida ihmisiä sekä auttaa jokaista löytämään oma yksilöllinen resepti terveeseen ja täyteen elämään.

29 jaksoa

Spotify
Google Podcasts
Apple Podcasts

Terveys edellä by Sanna Mämmi

Ohjelmassa käsitellään kehon eri osa-alueita, terveyttä, mielenterveyttä, liikuntaa, joogaa ja meditaatiota,

13 jaksoa

Spotify
Google Podcasts
Apple Podcast

Herkkutrikoissa

Herkkutrikoissa on liikunta- ja terveysalan moniammattilaisen Ulrika Lillsunden ylläpitämä ohjelma. Podcastin aiheena on kokonaisvaltainen terveys ja hyvinvointi, tutkittuun tietoon perustuen.

3 jaksoa

Spotify
Google Podcasts
Apple Podcast

Mielen matkalla

Tuntuuko, että hukutat itsesi ja hyvinvointisi arjen kiireisiin? Hyvinvoinnin ja itsetunnon ammattilaisina sekä joogaohjaajina toimivat Monika Mäkitalo ja Eevi Minkkinen johdattavat sinut tutkimusmatkalle omaan mieleesi. Ohjelma tarjoaa vinkkejä mm. itsensä tuntemiseen ja hyväksymiseen, ihmissuhteisiin sekä intuition seuraamiseen.

8 jaksoa

Spotify
Google Podcasts
Apple Podcasts

Psykopodiaa

Psykopodiaa on psykologian aihealueita ja ilmiöitä käsittelevä podcast. Podcast sopii sinulle, jos olet kiinnostunut työssä jaksamisesta, keinoista vaikuttaa omaan hyvinvointiisi, hyvästä johtamisesta ja yleisesti ihmisistä, ihmismielestä ja ihmisen käyttäytymisestä.

8 jaksoa

Spotify
Google Podcasts
Apple Podcasts